Projektit
Työmme tunnetaan kattavasta pohjatyöstä, vankasta ammattitaidosta, hyvästä projektinhallinnasta ja viimeistellystä lopputuloksesta.
Asiakkainamme on yrityksiä, julkishallinnon yhteisöjä ja yhdistyksiä. Toimintamme lähtökohtana on ymmärtää asiakkaamme toimintaa ja tukea sitä oikeanlaisilla viestintäratkaisuilla.
Alla on muutama esimerkki toteuttamistamme toimeksiannoista.
Julkaisut Rajavartiolaitokselle
Olemme tuottaneet Rajavartiolaitoksen Rajamme Vartijat -sidosryhmälehden lähes kymmenen vuoden ajan neljä kertaa vuodessa. Lehden laajuus on ollut keskimäärin 64 sivua. Olemme toimineet lehden toimitussihteerinä, toimittajana, taittajana ja kääntäjänä sekä hoitaneet painoyhteydet.
Olemme tehneet lehdestä myös selattavan näköisversion sekä EU:n saavutettavuusdirektiivin mukaisen PDF-version raja.fi -verkkosivuille.
Sidosryhmälehden lisäksi olemme toteuttaneet useana vuonna Rajavartiolaitoksen vuosikertomuksen.
Puolustushallinnon viestintäkumppani
Olemme toimineet Puolustushallinnon rakennuslaitoksen pitkäaikaisena viestintäkumppanina. Toimeksiannot ovat sisältäneet viestinnän strategista suunnittelua, johdon ja henkilöstön viestintäkoulutusta, sidosryhmälehtien tuotantoa, mediaviestintää, verkkosivujen sisällöntuotantoa, esitteiden ja videoiden tuotantoa sekä messuosastojen suunnittelua.
Tyks Majakkasairaalan VR-videoesittely
Toteutimme Turun Majakkasairaalan synnytysosaston juonnetun 360 asteen interaktiivisen VR-videoesittelyn, jonka avulla odottavat perheet voivat tutustua synnytysosastoon jo ennen sairaalaan tuloa. Videoesittely toteutettiin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja juontajina toimivat synnytysosaston omat kätilöt.
Vastaavanlaisen tuotannon toteutimme Tyksin edelliselle synnytysosastolle vuonna 2016, jolla voitimme Markkinointiliiton Vuoden Mainos -palkinnon.
Vuoden Mainos -kilpailun tuomariston kommentteja:
"Selkeä ja informatiivinen"
"Opastava ja luotettavaa tietoa antava"
"Synnytysosaston virtuaaliesittely tarjoaa tarpeellista informaatiota tärkeässä elämäntilanteessa"
Helsingin Suomalainen Klubi virtuaaliympäristössä
Helsingin Suomalainen Klubi julkaisi 150-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi audiovisuaalisen kokemuksen toiminnastaan 12.1.2026.
Virtuaaliympäristössä klubilaiset esittelevät Helsingin Kansakoulukujalla sijaitsevaa toimitaloaan ja kertovat mielenkiintoisia tarinoita yhdistyksen historiasta ja sen merkkihenkilöistä sekä esittelevät Klubin monipuolista kulttuuri- ja harrastustoimintaa. Kokonaisuus sisältää myös virtuaalisen gallerian Klubin lukuisista taideteoksista ja arvoesineistä. Klubin tilat ja videoiden haastattelut toteutettiin keväällä ja kesällä 2025.
− 150-vuotias Helsingin Suomalainen Klubi elää nyt upeassa virtuaaliympäristössä, joka esittelee yhdistystä kiinnostuneille ja toimii samalla digitaalisena aikakapselina tuleville sukupolville. Tähän ympäristöön palattaneen vielä vuosikymmenienkin päästä, sanoo Klubin aiempi viestintätoimikunnan puheenjohtaja ja virtuaaliympäristön tilaaja Olli Junes.
Virtuaaliympäristön on suunnitellut ja toteuttanut Klubin jäsen Henrik Helin Viestintätoimisto Princeps Oy:stä.
− Henrik Helin teki upeaa työtä, ja hänen kanssaan oli erittäin antoisaa työskennellä projektin kaikissa vaiheissa, Olli Junes toteaa.
Helsingin Suomalaisen Klubin virtuaalikierros on julkaistu Klubin 150-vuotisjuhlasivuston yhteydessä osoitteessa https://www.klubi.fi/klubi150v ja virtuaaliympäristöön pääsee myös osoitteessa: https://www.princeps.fi/klubivr.
